Nov 23, 2015

lately on snapchat

Pitkästä aikaa kuvia puhelimesta! Eli muun muassa tämmöstä oon viimeaikana puuhaillut.. collage5
1. Nopea pukukoppi selfie Turussa, kun kavereilla kesti ikuisuus vaatteiden valinnassa :D 2. #foodporncollage4
3. & 4. Nyt kun molemmilla on ajokortit, ollaan nähty Suvin kanssa paljon useemmin kuin ennen! Joten tän hepaasin kanssa on tullut vietettyä monia viikonloppuja ♥.collage3
5. Mentiin kokkaileen ruotsin puhekurssilla ruotsalaisia jouluruokia. 6. Kouluun kävely ei viime aikoina ole hirveästi maistunut tuulisen ja sateisen sään takia.collage1
7. & 8. Pari viikkoa sitten viimeinen meidänkin kaveriporukasta saavutti täysi-ikäisyyden, joten mentiin Tampereelle juhlistamaan sitä. Olin ensimmäistä kertaa kuskina, mutta täytyy sanoa että ei se menoa haitannut :-D.collage2
9. & 10. Viime viikonloppuna juhlistettiin vielä samaa tyttöä kuin edellisissä kuvissa eli Lauraa. Syötiin hyvin, katseltiin leffaa, rupateltiin ja myöhemmin tietysti vielä käytiin paikallisessa baarissa. Tuntuu että elämä on ollut yhtä baaria omien synttäreiden jälkeen!collage6
11. R.I.P netflix pantsit. Kerkesin viikon niitä käyttää kun saumat alkoi jo revetä, vaikka housut oli ihan sopivan kokoiset. Lievästi sanottuna ärsyttää. 12. Sunnuntaina käytiin taas pitkästä aikaa Raumalla serkun synttäreillä.

xoxo, veera

Nov 21, 2015

next stop: austria

collage1
Viime postauksessa vähän vihjailinkin tulevasta matkasta ja nyt kerron enemmän. Matkakohteena tällä kertaa on siis Itävalta! Viime vuonna meillä oli koulussa itävaltalaisia vaihdossa noin viikon ja nyt on meidän vuoro mennä sitten vierailemaan Itävallassa. Oon niin innoissani! Kaupunki johon mennään on Mittersill, mutta ensimmäinen yö ja seuraava päivä ollaan Salzburgissa. Asun muuten sen ajan yhden kivan tytön luona, joka oli myös Suomessa viime vuonna. Reissussa mennään muun muassa vaeltaan vuoristoon, uimaan vuoristokylpylään, tutustutaan heidän kouluunsa, Krampus rummelliin ja kaikenlaista muuta hauskaa! Varmasti tulee upea reissu. Nyt pitää selättää toiseksi viimeinen koeviikko ja sitten pääsee vaihtamaan maisemaa. collage2
photos: google

xoxo, veera

Nov 13, 2015

little haul

Pitkästä aikaa ostospostausta! Käytiin keskiviikkona vierailemassa TAMK:issa ja jäätiin sen jälkeen kiertämässä muutamat kaupat. En oo tosi pitkään aikaan ostanu ittelleni mitään vaatteita, niin oli kiva saada edes pari uutta juttua vaatekaappiin.
IMG_4558 IMG_4567
H&M:stä lähti mukaan kiva neule, jota tänä vuonna on näkynyt paljon. Toi on vähän vaan ohuempi versio. Samalla väriteemalla mennään topissa, joka oli pakko napata mukaan, kun hintalapussa oli 10e! Hienommat topit olisi tarpeeseen, tuntuu että joka kerta lähedetään ulos juhlimaan samoilla vaatteilla :-D. IMG_4570
Käytiin Vilassa reklamoimassa mun kaverin housut ja iskin silmäni tähän takkiin heti! Se oli sitä rakkautta ensisilmäyksellä haha. En ollut edes suunnitellut ostavani tänä vuonna uutta talvitakkia, mutta tuota en voinut jättää kauppaan, kun hintakaan ei ollut paha Vilan takiksi. Takki tulee kyllä tarpeeseen ensi kuun reissussa (stay tuned!). IMG_4579
Sain tytöiltä synttärilahjaksi lahjakortin Stockmannille, ja pakkohan sitä oli päästä tuhlailemaan. En ole ikinä raaskinut ostaa kalliita meikkejä, mutta nyt sai hyvällä omalla tunnolla tuhlata vähän tavallista enemmän. Mukaan lähti siis peitevoide Macilta ja blotting sponges Beautyblenderiltä. IMG_4583 IMG_4584
Pari päivää sitten tuli myös Ebaysta tilatut meikkisiveltimet. Oon kauan himoinnut uusia, mutta niiden suolanen hinta Suomessa on aina estänyt ostamasta. Ebaysta löytyi paljon erilaisia settejä, mutta tämä vaikutti tällä hetkellä parhaimmalta vaihtoehdolta. Ja hintaakin taisi olla vain 7e, millä ei Suomessa taida saada edes yhtä sivellintä. Eikä laadussakaan ole valittamista! Ebay onkin mulle salainen pahe sen halpoine hintoineen :-D.

xoxo, veera

Nov 9, 2015

simple outfit

IMG_4504 collage IMG_4518 IMG_4516 IMG_4519 IMG_4531 IMG_4548
cardigan & top cubus jeans bik bok shoes vamos coat only

Moi! Viime postauksessa vähän lupailinkin asukuvia pitkästä aikaa, ja tässä niitä nyt sitten olisi. Suvi vietti siis meillä viikonlopun ja kyllä meillä on aina yhtä hauskaa :-D. Mitään ihmeellistä ei saatu aikaseks, mutta kuvailemassa käytiin. Ilmat ei kyllä suosineet vaan tihkua tuli mutta löydettiin vanhan tehtaan pihasta edes jonkin sortin katos. Mun mielestä tuli ihan kivoja kuvia, vähän erilainen tausta kuin yleensä. Päivän outfit oli tosi simppeli ja mun tyylin mukainen. Rakastan niin paljon noita Vamokselta tilattuja kenkiä! Suvi oli ottanut polaroid-kameransa myös mukaan, millä räpsittiin kanssa muutamat kuvat. Joskus mä vielä ostan itselleni samanlaisen. Mitä tykkäätte asusta? :-)

xoxo, veera

Nov 5, 2015

girl's night

IMG_4475 IMG_4478 IMG_4481 IMG_4483 IMG_4488
Viime viikonloppuna pidettiin kauan kaivattu tyttöjen ilta, jossa juhlittiin samalla vielä vähän myöhässä mun synttäreitä ja myös halloweenia katsomalla kauhuleffa (mikä tuotti muille muijille tuskaa :D). Tytöt oli pistäneet parastaan ruokien suhteen ja kyllä tuli syötyä taas kunnolla! Oli tosi kiva monien baariviikonloppujen jälkeen viettää vaan rentoa lauantaita syöden, katsellen leffaa ja tietysti jutellen. Tällaisia iltoja pitäisi järkätä useammin! En muuten muista, koska viimeksi blogissa olisi ollut mustavalkoisia kuvia mutta kuvien väri niin sanotusti kusi niin pahasti, että oli pakko laittaa B&W filtteri päälle. Nämä on näitä syksyn/talven #vainbloggaajajutut -ongelmia am I right?

Viime viikonloppuna sunnuntaina käytiin abien kanssa seinäkiipeilemässä ja kokeilemassa crossfittiä, mikä oli juuri niin rankkaa kuin osasin odottaakkiin. Seinäkiipeily oli tosi kivaa ja tykkäsin crossfitistäki, kunto on vaan tällä hetkellä ihan pohjamudissa ja treenaaminen oli ajoittain aika tuskaista. Alkuviikon kävelykin muistutti 'kakathousuissa' -tyyliä, mutta nyt kumminkin ollaan jo kunnossa :-D!

Tämä viikko onkin ollut sitten hullun kiireinen koulujuttujen ja töiden parissa. Oon oikeastaan koko ajan ollut menossa ja tehnyt jotain. Huomenna onneksi ei tarvitse raahautua kouluun ennen yhtä ja Suvi tulee meille koko viikonlopuksi. Tiedossa siis hauskanpitoa ja toivottavasti asukuvia!

xoxo, veera




Oct 20, 2015

tuesday snaps

IMG_4348 IMG_4319 IMG_4331 IMG_4336 IMG_4358 IMG_4365 IMG_4366
Moikka! Elossa ollaan edelleen, vaikka syysloman jälkeen ei siltä yhtään tuntunut :-D Mulla oli tosi hyvä loma, aika väsyttävä vaan sillä kotona tuli vietettyä tasan yksi päivä. Hauskaa kerkesin pitämään sitten koko loman! Alkulomasta ajoin yksin ekaa kertaa Sastamalaan, jossa vietin viikonlopun, lomaviikon alussa olin Tampereella toisella kaverilla, jota en ollut nähnyt liian pitkään aikaan, torstaina käytiin Tuurissa ja loppuloma meni Turussa muijien kanssa. Paljon kaikkea hauskaa, ja ärsyttää suunnattomasti ettei kamera kulkenut menossa mukana. Harkitsen vakavasti minijärkkärin hommaamista, se helpottaisi tätä bloggausta huomattavasti.

Elossa kuitenkin selvittiin kaikesta ja eilen todellisuus iski rekan lailla. Esseitä olisi muutama tehtävänä ja pari koettaki rästissä, mutta eiköhän tästäkin selvitä! Oon itse asiassa iloinen, että loma loppui ja pääsen vihdoinkin normaaliin rytmiin varsinkin liikunnan ja syömisen suhteen. Mutta miten teidän loma sujui? Ja jos teidän loma vasta alkoi, mitä aiotte tehdä? :-)

xoxo, veera

Oct 12, 2015

new in

IMG_4301 IMG_4302 IMG_4306 IMG_4307 Jo viime vuonna kun Timberlandit ym. tuli muotiin, oon kuolannut sellaisia kenkiä itselleni. En kuitenkaan halunnut niitä perinteisiä ruskeita Timberlandeja vaan mustat Caterpillarit. Niiden hinta kuitenkin on sen verran suolainen, että en niitä ikinä raaskinut ostaa, ja hyvä niin. Yksi päivä kun välttelin äikän esseen kirjoittamista ja selasin facebookkia, feedille tuli Vamoksen mainos jossa oli juuri haluamani kengät ja vielä todella hyvällä alennuksella! Ei siinä sitten kahta kertaa jääty miettimään klikkaanko kengät ostoskoriin :-D. Nää tietysti ei ole Caterpillarit tai Timberlandit mutta todella samanlaiset, logo vaan puuttuu, ja hinta varmaan viisi kertaa pienempi. Hintaa näille alennuksen jälkeen jäi sellainen 40e, mikä ei todellakaan ollut paha. Toimituskin oli ilmainen ja kengät tuli kahdessa päivässä!! Suosittelen tsekkaamaan Vamosin, siellä on paljon hienoja kenkiä hyvillä alennuksilla ja ehdottomasti plussaa nopeasta toimituksesta :).

xoxo, veera

Oct 7, 2015

greetings

Moikka! Tulin vihdoinkin päivittelemään kuulumisia bloginkin puolelle, koska viime viikolla tapahtui PALJON. Kameraa en ole kerennyt kaivamaan kaapista, mutta onneksi puhelin on aina matkassa mukana. collage1 Kivat syksykelit alkaa olla takana päin ja talvi valitettavasti tekee tuloaan. Koulussa alkaa olla taas normaalia, eikä kaikilla vielä tässä vaiheessa ole stressia kevään kirjoituksista (hyi kamala juurihan selvittiin syksyn kirjoituksista). Arki alkaa taas olemaan normaalia ja rauhallisempaa. collage3
Viime viikon tiistainna otimme abien ja parin opettajan kanssa suunnaksi Helsingin ja tarkemmin sanottuna Svenska Teaterin. Käytiin katsomassa Mamma Mia! -teatteri, tietysti på svenska, mutta täytyy kyllä sanoa että paras teatteri jossa olen käynyt! Vaikka kaikkea ei ruotsiksi tajunnut pysyi hyvi leffan katsoneena mukana ja musiikkiesitykset oli aivan mahtavia. Käväistiin nopeasti myös Kiasmassa ja sitten loppupäivä oli vapaa-aikaa, mikä luonnollisesti meni shoppaillessa. Tosi kiva päivä koeviikon stressin keskellä.collage2
Sitten koittikin se maaginen 18-vuotis syntymäpäivä. Itse syntymäpäivä meni kokeessa ja töissä ja torstaina oli luvassa inssi. Aika kuumotus siellä oli täytyy myöntää, mutta läpi meni! Perjantaina alkoikin virallinen synttäreiden juhliminen ensin paikallisessa baarissa ja lauantai-aamuna olo oli sen mukainen :-D. Vaikka ei oltu enää niin hyvinvoivia niin lauantai-iltana lähdettiin taas Tampereen yöelämään ja hauskaa oli. Sunnuntaina oli lievä väsymys, mutta onnellinen, oli tosi hyvä viikonloppu! Tämä viikko onkin ollut pelkkää koulua ja töitä, mutta onneksi parin päivän päästä alkaa syysloma, jolle on paljon kaikkia kivoja suunnitelmia!

xoxo, veera

Sep 30, 2015

18

IMG_4292 IMG_4294
AIKUINEN NAINEN MÄ OON 

xoxo, veera

Sep 26, 2015

ohi on

IMG_4251 IMG_4257 IMG_4262 IMG_4268
Nyt voi vihdoinkin hymyillä ja todeta että syksyn yo-kirjotuksista selvitty! Tuloksista en osaa vielä sanoa, ruotsin alustavat oli ehkä vähän pettymys mutta toivotaan että ne nousisi ylempään arvosanaan. Eilen oli terveystiedon kirjoitukset ja oonko ainut jonka mielestä oli aika vaikea ja huonosti suunniteltu koe? Ei kysytty kovinkaan monipuolisesti lukiossa käytyjä aiheita ja kysymyksiin ei pystynyt logiikallakaan oikein pättelemään vastauksia vaan piti oikeasti olla paljon sitä faktatietoa. Kaikkiin kuuteen sain kyllä vastattua, ensi viikolla näkee sitten paljonko selitin ihan omiani :D.

Ensi viikko onkin täynnä ohjelmaa, maanantaina saan nauttia kokeettomasta päivästä, tiistaina mennään abien kanssa Helsinkiin ruotsinkieliseen teatteriin, keskiviikkona synttärit, vikat kokeet, torstaina inssi ja viikonloppu täynnä juhlimista. Voi olla ensi sunnuntaina on aika väsyneet fiilikset XD. Ootan kuitenkin innolla kaikkea ja yritän parhaani mukaan tulla päivittelemään niistä täännekkin.

xoxo, veera

Sep 18, 2015

tj100

IMG_4158 IMG_4154 IMG_4212 IMG_4219 IMG_4223
Nyt on yksi abivuoden hauskimmista päivistä ohi eli tj100! Meillä oli teemana päiväkoti, joten koulu koristeltiin sen mukaan ja jokainen pukeutui mahdollisimman lapsellisesti. Päivällä me pidettiin ohjelmaa ykkösille ja kakkosille mihin kuului mm. fröbelin palikat, abi käskee, tukkihumala (meidän koulussa pakollinen leikki AINA) ja ti-ti nalle leikit. Vitsit että oli hauskaa! Penkkareita sitten odotellessa!

Tänään oli ruotsin kirjoitukset ja ihan hyvin ne taisi mennä. En oikeastaan jännitänyt niin paljon ennen kuin menin palauttaan kokeen :D. Toivotaan parasta! Ensi viikolla on vielä terveystiedon kirjoitukset ja sitten syksyn kirjoitusrumba vihdoin ohi! Sen jälkeen tietysti alkaa koeviikko, mutta siitä nyt en stressiä osaa enää ottaa kaiken muun keskellä, haha.

xoxo, veera