May 14, 2015

italy part 1: milan

Ciao! Long time no see. Italiasta on kotiuduttu yli viikko sitten ja vihdoinkin pääsen jakamaan näitä kuvia teillekkin! Pyydän anteeksi tätä parin viikon hiljaisuutta ja yritän taas kaiken kaaoksen keskellä päästä normaaliin postausrytmiin. Mutta ankeasta todellisuudesta Milanoon, oli aivan huikea reissu! Yleensä koulunreissuista on vähän ennakkoluuloja, mutta meidän oli todella onnistunut. Nähtiin niin paljon kaikkea, saatiin uusia kokemuksia ja tavattiin uusia ihmisiä. Jaan reissun todennäköisesti kolmeen osaan ja ensimmäinen osa käsittelee itse Milanoa. Varautukaa siis kilometripostaukseen. Enjoy! milano2015 024 milano2015 057 milano2015 064 IMG_3119 IMG_3128 milano2015 080 Ensimmäisenä päivänä kun saavuttiin Milanoon sää oli vähän huono ja satoi, mutta ei se menoa haitannut. Muuten koko reissun ajan oli todella hyvä sää ja joinakin päivinä tarkeni jopa shortseilla. Yllä olevissa kuvissa on vähän kuvia Milanon sivualueilta, sekä Central FS rautatie/metroasemalta. Aika vaatimaton rakennus (huomatkaa sarkasmi) se kyllä oli. Asemalta löytyi jos jonkinlaisia liikkeitä ja kauppoja mm. Sephora, Bershka, Nike ja Mac! milano2015 067 milano2015 202 milano2015 346 milano2015 355
Milanon tunnusmerkki Duomo oli myös todella upea ja aivan valtava! :-D Täytyy sanoa, että en muistanutkaan kuinka pahasti mun täytyy alkaa lenkkeilemään ennen kuin tonne kiipeämisen jälkeen. Näkymät oli tosi upeat ylhäältä ja monet illat tuli vain palloiltua Duomon edustalla. IMG_3642 milano2015 206 milano2015 205 milano2015 333milano2015 219 milano2015 230 Kaikki varmaan ovat myös kuulleet sanonnan, että Italiassa on parhaat pizzat ja pastat. Väite ainakin omasta mielestäni on täysin totta! Kyllä Suomen pizzat maistuu varmasti pahvilta Italian pizzojen vierellä :D. Yksi yllättävä seikka Italiassa oli sadat selfie-tikkujen myyjät. Niitä on oli ihan joka paikassa! Käytiin myös Galleria Vittorio Emanuele II:ssa, josta monet teistä ovat varmasti kuulleet. Todella upea, ja ehkä joskus saisin ostettuakin sieltä jotain. Sen liikkeisiin kuuluu mm. Louis Vuitton, Cucci, Versace ym. Noh, toivossa on hyvä elää! Milanossa kuitenkin on muissa vaatekaupoissa aikalailla samanlainen hintataso kuin Suomessa.

Kiitos teille, jotka jaksoitte lukea koko postauksen, stay tuned seuraavaksi postausta luvassa varmaankin Venetsiasta! :-)

xoxo, veera


14 comments:

  1. Tosi kaunista! :-) Tuli kauhee matkakuume..:-D

    http://sabinasmiles.blogspot.fi

    ReplyDelete
  2. Sulla on ihana blogi!
    Tää postaus sai mut haluamaan entistä enemmän italiaan...

    http://harrietjulia.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitän! :) ja suosittelen aivan ihana maa!

      Delete
  3. Kauniin näköinen maa, jos sinua kiinnostaa niin blogissani on juttua Pietarinmatkastani :)

    http://merihannele.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. sitä se kyllä oli! ja täytyypä käydä kurkkaamassa :-)

      Delete
  4. Oi että hirveen kivoja kuvia, ja mielenkiintoista oli nähdä paikkoja Milanosta, sillä itse olen menossa sinne kesällä! :-) hirmu kivan oloinen blogi muutenkin, ja banneri on tosi söpö!

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitos! ja voi oon niin kateellinen upeeta reissuu sulle ! :)

      Delete
  5. Ihania kuvia! Voiku itekki pääsis taas ulkomaille. :( Anteeks, en tiedä oonko tyhmä, mutta käveleeks noi ihmiset tuolla selfie-tikkujen kanssa... :D En siis oo ikinä moista kapistusta tavannut. En vaan keksinyt mitä muitakaan nuo olisi.

    http://c-duracell.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitti :-) ja siis kyllä siellä tosi monet käveli selfie-tikkujen kanssa ja otti itsestään kuvia! :-D

      Delete
  6. Ihania kuvia, ja kiitos nyt sitten vain tästä matkakuumeesta. :'D

    www.lifeofffangirl.blogspot.fi

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitos ja haha usko pois mun ikävä tonne on varmasti yhtä suuri kuin sun matkakuume! xD

      Delete

send me something nice ♥